Veteen piirretty viiva – missä työ loppuu ja vapaa alkaa?
Työ liukuu entistä useammin vapaa-ajalle ja työntekijän henkisyys valjastetaan palvelemaan uusia tarkoituksia. Syvähengitys ja meditaatio eivät kuitenkaan korjaa rakenteellisia ongelmia.
Meditaatio ja mindfullness ovat työpaikoilla arkipäivää ja uushenkinen työ on yleistynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijän henkiset voimavarat tuodaan osaksi työnteon palettia. Työelämää tutkiva dosentti Mira Karjalainen Helsingin yliopiston WeAll-hankkeesta on kiinnittänyt ilmiöön huomiota. Hän näkee sen poikkeuksellisena – kirkkoa lukuun ottamatta suomalaisilla työpaikoilla ei perinteisesti ole ammennettu henkisyydestä.
“Ajatus kokonaisvaltaisesti hyvinvoivasta työntekijästä on toki kaunis, mutta mindfullnessia tarjotaan ratkaisuna rakenteellisiin ongelmiin”, Karjalainen toteaa.
Rakenteellisilla ongelmilla hän viittaa organisaatiokulttuuriin sekä työn luonteeseen ja rakenteeseen. Työ voi olla hyvin ennustamatonta ja siihen saattaa päivän mittaan tulla kymmeniä keskeytyksiä. Työt venyvät ylitöiksi ja valuvat myös vapaa-ajalle. Nykyteknologia läppäreineen ja mobiiliverkkoineen auttaa kuljettamaan töitä mukana koko ajan.
“Mehän työskentelemme nykyään ihan missä tahansa, missä on langaton verkkoyhteys”, naurahtaa Karjalainen.
Perinteisesti työhyvinvointia on pyritty edistämään ulkoapäin. Työntekijöille on tarjottu taukojumppaa, hierontaa ja liikunta- tai lounasseteleitä. Tällä vuosituhannella tehtävään on kuitenkin pyritty entistä voimakkaammin valjastamaan työntekijän oma henkisyys, tiedostaminen ja stressinhallintakyky.
“Mutta ei työntekijä esimerkiksi työn luonteeseen ja rakenteeseen voi mielikuvaharjoituksilla ja syvähengityksellä vaikuttaa”, Mira Karjalainen huomauttaa.
Rajoja vetämässä
Työn tekemistä työpaikan ulkopuolella Karjalainen ei varsinaisesti näe ongelmana.
“Sehän on pelkästään positiivista, että nykyään on joustoa. Mutta seuraukset voivat olla ongelmallisia, kun ei osata vetää rajaa työ- ja vapaa-ajan välille.”
Työntekijä saattaa alkaa kokea painetta suorittaa myös silloin, kun tarvetta ei olisi. Karjalainen arvelee, että toisinaan kyseessä saattaa olla niin sanottu näkymätön vaatiminen, jossa kukaan ei pyydä tekemään ylitöitä, mutta jossa odotus on silti ilmassa. Hän kertoo kollegojensa kanssa tehdystä tutkimuksesta korkean profiilin asiantuntijataloissa:
“Tuntui olevan itsestään selvää, että 80% työaikaa tekevä teki 100% ja jos työaika oli 100%, tehtiin 120%. Jotkut organisaatiot ovat rakentuneet pienelle ylityöpaineelle.”
Vaikka työntekijä nauttisi työstään ja käyttäisi siihen työajan ulkopuolella aikaa omasta vapaasta tahdostaan, voi siitäkin seurata pidemmän päälle ongelmia.
“Ihminen tarvitsee vapaa-aikaa. Sellainen ei ole kestävä tapa toimia, että kaikki tekeminen liittyy työhön.”
Työhön liittyvä suorittaminen näkyy myös niin, että kun ei olla töissä, luetaan esimerkiksi ammattikirjallisuutta. Myös ulkonäköpaineet ovat työelämässä tavallisia ja työntekijän näennäisen vapaa-ajan voivatkin täyttää pyrkimykset vastata niihin liittyviin odotuksiin.
Karjalainen huomauttaa, että ihminen tietysti jaksaa tehdä työtä pidempään jos nauttii siitä, mutta hän kehottaa silti käyttämään harkintaa.
“Kannattaa rehellisesti pohtia omia voimavaroja. Loputtomiin ja kaikkea ei voi jaksaa, vaikka työstään kuinka pitäisi. Samoin sopii miettiä, millaisen esimerkin antaa alaisille tai työtovereille. Työstään elävä henkilö luo helposti huomaamattaan paineita myös muille.”
Karjalaisen mielestä kaikkea ei muutenkaan kannata laittaa yhden kortin varaan.
“Jos kaikki elämässä pyörii työn ympärillä, käteen ei jää mitään, jos työn tekemisen mahdollisuus jostain syystä poistuu. Moni harmittelee esimerkiksi käytettyään kaiken aikansa töissä sen sijaan, että olisi vaikkapa viettänyt enemmän aikaa lastensa kanssa kun he olivat pieniä.”
Kuka valvoo jaksamista?
Työnantajan pitäisi pyrkiä huolehtimaan, että työntekijät jaksavat töissä. Esimerkiksi etätyötä on kuitenkin hankala valvoa. Työntekijän tulisikin pystyä itse seuraamaan ajankäyttöään ja tarkkailla jaksamistaan työssä.
“Etätyössä tai esimerkiksi yrittäjänä ollessa ei tule kukaan sanomaan, että tee nyt tätä ja seuraavana tuota. Itseään pitää opetella johtamaan.”
Myös työpaikan avoimuus sekä oikeudenmukaiset ja julkikirjoitetut käytännöt yhdistettynä terveeseen keskustelukulttuuriin auttavat rakentamaan kestävän työskentelyn ympäristöä. Karjalainen peräänkuuluttaa työnantajan ja työntekijän välistä luottamusta työssä jaksamista edistävänä tekijänä.
“Kun luottamus on kunnossa, ihminen pystyy etsimään itselleen oikeita tapoja tehdä töitä.”
Nuoria työntekijöitä hän kehottaa ottamaan selvää oman alan työehtosopimuksesta sekä olemaan skarppina työsopimusta kirjoitettaessa.
“Sopimuksissa määritellään perusrajat, joita tulee noudattaa ja joista poiketaan vain, kun on ihan oikeasti pakottava tarve. Tarve tehdä ylitöitä ei saa olla jatkuva.”
Lue myös:
Palaute on oppimisen edellytys