Sanoma on ostanut T-Median työnantajakuva- ja vetovoimapalvelut ja liittänyt ne osaksi Oikotie Työpaikkojen tarjoomaa. Kauppa vahvistaa Oikotie Työpaikkojen roolia yritysten kokonaisvaltaisena rekrytointikumppanina.

“Kauppa parantaa entisestään valmiuksiamme palvella asiakkaitamme työnantajakuvan kehittämisessä vetovoimakampanjoiden, hyvien sisältöjen ja tutkimustiedon avulla. Olemme jatkossa entistä parempi kumppani rekrytoiville yrityksille niin ilmoituskanavana kuin työnantajamielikuvan kehittämisessä. Laajentunut palveluvalikoima avaa myös uusia ja innostavia mahdollisuuksia”, sanoo Oikotie Työpaikkojen johtaja Joonas Pihlajamaa.

”Suomalaiselle rekrytoijalle kauppa merkitsee entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua ja uusia tapoja profiloitua ja erottua”, iloitsee T-Median työnantajakuva- ja vetovoimapalveluiden  Päivi Salminen-Kultanen, joka yrityskaupan myötä siirtyy vastaaviin tehtäviin Sanoman palvelukseen.

Trainee.fi toimii jatkossa osana Oikotie Työpaikkoja ja T-Median työnantajakuva- ja vetovoimapalvelut löytyvät Oikotien palveluvalikoimasta.

Oikotien ja Sanoma Median markkinointikanavien näkyvyyden tarjoamat mahdollisuudet ovat jatkossa entistä helpommin saatavilla myös Trainee.fi:n asiakkaille ja kumppaneille. 

 

Odotamme innolla tulevaa yhteistyötä!

 

Trainee.fi yhdistää korkeakouluopiskelijat ja vastavalmistuneet palkallisia harjoitteluja sekä trainee-ohjelmia tarjoavien työnantajien kanssa.

Sivusto tarjoaa vinkkejä työnhakuun sekä tietoa ajankohtaisista ilmiöistä aina henkilöbrändäyksestä rekrytoinnin trendeihin. Kerromme myös inspiroivia tarinoita työelämän uusille huippuosaajille tarjoamista mahdollisuuksista.

Onko sinun yritykselläsi tarina, jonka haluat kertoa? Ota yhteyttä:

Päivi Salminen-Kultanen

+358 40 727 9717

2018-06-06T08:08:23+00:00