Monella opiskelijalla kuluu kesä töissä ilman lomaa. Lomattomankin kesän jälkeen on aika siirtyä taas opintojen pariin. Selviät edessä häämöttävästä syksystä muutaman vinkin avulla!

Kesätyöt ovat paitsi tapa ansaita rahaa, myös panostus tulevaisuuteen: ne helpottavat työllistymistä ja auttavat rakentamaan urapolkua. Kesätöiden kääntöpuoli voi kuitenkin olla se, ettei lomaa ehdi pitää lainkaan.

Psykologi Elina Marttisen mukaan kesäloman puute ei automaattisesti aiheuta kuormitusta.

– Kesätyö voi olla hyvin erilaista verrattuna opiskeluun. Se voi olla myös palauttavaa, sanoo Marttinen, joka työskentelee opiskelijoiden mielenterveyttä edistävässä Nyyti ry:ssä.

”Joskus tilanne on niin haastava, että on oikeasti syytä hakea apua. Kannustan siihen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.”

Useammankaan kesän työputki ei Marttisen mukaan välttämättä aiheuta uupumusta. Hän kuitenkin kehottaa pysähtymään kalenterin eteen.

– Täysi kalenteri ja töiden jatkaminen opintojen ohella voi alkaa tuntua kuormittavalta. Siitä voi seurata uupumusta, stressiä ja ahdistusta – miksei masennustakin. Etenkin, jos päälle laitetaan vielä harrastukset ja järjestötoiminta.

Lepää ja suhtaudu itseesi empaattisesti

Asialle kannattaa uhrata ajatus tai kaksi. 2000-luvulla opiskelijoiden mielenterveysoireilu on lisääntynyt. Marttinen luettelee tuttuja syitä oireiluun: aivoja kuormittava yhteiskunta, epävarmuus tulevaisuudesta ja informaatiotulva. Listassa on kuitenkin ainakin yksi tekijä, johon jokainen voi itse yrittää vaikuttaa: mielenterveystaidot.

– Niitä voi myös harjoitella. Esimerkiksi jaksamiseen liittyen olisi tärkeää huolehtia, että lepää joka päivä tai nukkuu päiväunet, jos mahdollista. On olemassa tutkimustietoakin siitä, että ne, jotka pystyvät koulun jälkeen nukkumaan päiväunet, palautuvat paremmin.

– Liputan ehdottomasti myös yöunien puolesta. Jos nukkuu liian vähän, alkaa fysiikka ja aivot pettää. Koko ajan tulee lisää tutkimusta siitä, miten keskeinen tekijä se on  oppimisenkin kannalta. Yöunista ei siis kannata nipistää.

Mielenterveystaitojen joukosta löytyy myös taito, josta on laajemmassakin mittakaavassa hyötyä. Kyseessä on itsemyötätunto.

– Tarkoitan sillä myötätuntoista suhtautumista itseen. Korkeakouluopiskelijat vaativat usein itseltään paljon ja haluavat suorittaa kaiken tosi hyvin. Voisi suhtautua lämpimämmin ja empaattisemmin sekä itseä että muita kohtaan.

–  Se on myös tulevaisuustaito, jota varmasti tullaan tarvitsemaan työelämässä!

 

Teksti: Anne-Mari Rajala

 

Lue myös:

Trainee.fi – Vaali voimavarojasi

Trainee.fi – Hyvät tavat kaunistavat – mutta tiesitkö, että ne näkyvät myös tuottavuudessa?

 

2018-08-14T09:25:35+00:00