Suunta hukassa? Seuraa sisäistä paloa!

Tuntuuko siltä, ettet tiedä, mitä haluaisit tehdä?  Mietitkö, mihin suuntautua työelämässä?  Intohimo ja innostus ovat hyviä indikaattoreita.

”Kannattaa tehdä sitä, mikä innostaa ja vähän pelottaakin. Miettiä rehellisesti, mikä itse työssä ja sen sisällössä kiinnostaa”, sanoo Jaana Utti. Hän työskentelee toimitusjohtajana konsulttiyritys Tamorassa, joka kehittää erityisesti muutoksissa elävien organisaatioiden johtamista ja muuta osaamista.

”Toisarvoisia mietteitä ovat ne, miten työstä haluaisi baaritiskillä kertoa tai mitä sukulaiset odottavat”, hän jatkaa.

Opiskelijat valmistuvat nykyään melko pirstaleiselle työkentälle. Tämä aiheuttaa sen, että työ vaatii usein hyvin paljon järjestelyä.

”Sovitellaan yhteen eri töitä, työtehtäviä, yhteistyökumppaneita, asiakasvaatimuksia, kumppanuuksia sekä tietysti vapaa-aikaa ja perhettä”, Utti kuvailee.

Tämä saattaa muuttaa tavalliseltakin vaikuttavan työn vaativaksi orkesteroinniksi.

Digitaalisuus avaa työelämään uuden ikkunan

Digitaalisuus lisää ajasta ja paikasta riippumattomuutta. Palveluja ei enää tuoteta ja kuluteta samassa paikassa eikä samaan aikaan. Lähes kaikilla toimialoilla ihmiset myös liittyvät erilaisiin digitaalisiin yhteisöihin.

”Vuorovaikutuksessa on käytössä uudet työvälineet. Samoin ihmisen vastuu omasta aikaansaamisesta on kasvanut”, Utti täsmentää.

Hänen mukaansa oppilaitokset valmentavat nykyään opiskelijoita työelämän vastuuseen melko hyvin.

”Suurin ero opiskelussa on kuitenkin se, että ihmiselle annetaan määrättömästi aikaa ja myös tarkempia ohjeita.”

Jos opiskelija ei esimerkiksi saa graduaan tehtyä ajoissa, siihen voi pyytää lisäaikaa. Työelämässä lisäaikaa ei yksinkertaisesti ole, vaan asiat on saatava tehtyä ajoissa ja olemassa olevilla resursseilla. Siitä suoriutuminen on ammattitaitoa, johon voi ainoastaan kasvaa.

Pohtiessa kysymystä siitä, mihin suuntautua työelämässä, Utti kehottaa olemaan utelias ja etsimään rohkeasti omaa polkua.

”Intohimo ja innostus osoittavat yleensä aina oikeaan suuntaan”.

VINKIT VASTAVALMISTUNEELLE

  • Taaksepäin katsotaan onnistumisten valossa. Mistä tekemisistäsi olet ylpeä? Tee portfolio ja tee
    näkyväksi se, miten rakennat tulevaisuutta.
  • Rakastu strategiaan! Mieti, missä haluat olla mukana ja avuksi. Miten sinusta – missä tehtävässä
    tahansa – tulee strateginen tekijä.
  • Tee itsestäsi näkyvä.
2018-01-11T07:37:33+00:00